Valmistus:
1. Valmista thaikastike: Pilko valkosipulit pieneksi ja sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa. Mausta suolalla ja pippurilla.
2. Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
3. Leikkaa lohifilee annospaloiksi, levitä paloille thaikastiketta ja lisää halutessasi suolaa ja pippuria.
4. Aseta lohipalat airfryerin ritilälle. Voitele pohja öljyllä tai käytä silikonimattoa estääksesi kalaa tarttumasta. Paista lohta 180°C:ssa noin 8-10 min (riippuen siitä, kuinka kypsää haluat sen olevan).
5. Pilko kaikki vihannekset, laita ne kuumuutta kestävään astiaan ja lisää keitetyt nuudelit. Kaada päälle thaikastike ja sekoita.
6. Nosta kalanpalat pois paistoastiasta ja kaada niistä irronnut neste thaisalaatin päälle. Nosta salaattiastia airfryeriin ja kypsennä 175 asteessa n. 6 min. Kääntele salaattia kypsennyksen puolivälissä.
7. Tarjoile paistettu lohi lämpimän thaisalaatin kanssa ja viimeistele annos seesaminsiemenillä ja tuoreella korianterilla.